Tunnettu eläinkouluttaja ja suositun ”Hevosen kanssa” kirjan kirjoittaja Tuire Kaimio luennoi Helsingin Jäähallilla pidetyssä hevosen hyvinvointifoorumissa aiheesta ”Hyvinvoinnin huomioiminen: positiivinen vahvistaminen ja siedättäminen kouluttajan työkaluna”.

Ihmisen toiminnalla on aina vaikutus hevoseen. Kaimio kertoo, että seuraukset vaikuttavat käytökseen ja hevosen oppimista ei saa pois päältä, eli hevonen oppii aina. Ihminen voi reagoida hevosen käytökseen kolmelle eri tavalla: myönteisesti (palkitseminen), kielteisesti (rankaisu) tai neutraalisti (ei reagointia). Palkitsemisen kautta hevonen oppii haluamaan palkitsemista edeltävää käytöstä. Rankaisun kautta hevonen oppii karttelemaan rankaisua edeltävää käytöstä. Jos ihminen ei reagoi itse lainkaan hevosen käytökseen, ei hevonen opi, eikä käytös muutu.

– Hevonen oppii koko ajan, oltiin sitten tallissa, talutuksessa tai ratsastuksessa. Oppiminen ei ole asia, jonka voisi kääntää pois päältä. Muista siis aina vahvistaa positiivista käytöstä, Tuire Kaimio muistuttaa.

Rankaisu taas ei ole oikea koulutusmetodi, jo senkin takia, että hevonen saattaa liittää kielteisen seuraamuksen väärään asiaan.
Palkitsemisen täytyy tapahtua välittömästi halutun käyttäytymisen jälkeen. Hevonen itse päättää minkä se kokee palkinnoksi. Joku hevonen saattaa pitää porkkanoista, yksi omenoista, joku taas rapsutuksista.

– On minulla ollut koulutuksessa semmoinenkin hevonen, joka pelkäsi kuollakseen porkkanoita, nauraa Tuire.

Hevonen pystyy yhdistämään toivotusta käytöksestä seuraavan palkitsemisen, jos palkitseminen tapahtuu kolmen sekunnin sisällä toivotusta käytöksestä. Sen takia onkin hyvä opettaa hevoselle äänimerkki, jonka se tietää tarkoittavan palkitsemista. Näin äänimerkki voidaan antaa juuri oikeaan aikaan ja esim. porkkana heti sen jälkeen. Valitse äänimerkki tarkoin, sen täytyy olla semmoinen minkä hevonen kuulee lähinnä vain palkitsemisen yhteydessä. Jos esimerkiksi käytät usein ja yleisesti sanaa ”hyvä”, älä valitse sitä, ellet voi lähes aina palkita hevosta esim. herkulla hyvä sanan jälkeen. Ehdollinen vahviste tarkoittaakin jotain merkkiä, joka johtaa aina palkitsemiseen.

Naksutin olisi äänimerkkinä muuten hyvä, mutta hevosta kouluttaessa on usein kädet niin täynnä (naru, namia, raippa..), että naksuttimen käyttö saattaa olla hankalaa.
– Jos käyttäisin naksutinta, päätyisin varmastikin syöttämään sen hevoselle vahingossa, Tuire naurattaa yleisöä. – Itse käytänkin kielen naksautusta äänimerkkinä.
Äänimerkki annetaan heti halutun käytöksen jälkeen. Äänimerkin jälkeen annetaan hevoselle mieluinen palkinto, esimerkiksi makupala.

Tuire Kaimion tärkeät pointit ehdolliseen vahvistamiseen:

  • Ajoitus palkitsemisessa on tärkeintä, sitä kannattaakin harjoitella ensin ilman hevosta.
  • Kun annat äänimerkin, ole tarkkana, ettet samalla tee muuta (ota makupalaa taskusta, hätkähdä tms.), muuten hevonen saattaa ehdollistua väärään merkkiin.
  • Ensin äänimerkki, sen jälkeen palkinto. Palkinnon täytyy olla hevoselle mieluinen.
  • Anna palkinto aina sinne ja siellä missä hevonen on äänimerkin aikana, ole tarkkana ettet ehdollista hevosta esimerkiksi kääntymään luoksesi makupalaa hakemaan. Silloin hevonen saattaa oppia, että palkinto tulee kääntymisestä, eikä sitä edeltävästä toivotusta käytöksestä.

Lähde 4YourHorse seminaari
Artikkekuva: Minna Alaspää