Puomikoulu on 10 osanen sarja, jossa harjoitellaan puomi- ja kavalettityöskentelyn perusasioita videoiden, artikkelien sekä tehtävien avulla. Tässä toisessa osassa suoristetaan hevosta.

Puomiharjoittelut ovat hyviä hevosen suoristamiseen, oli sitten kyseessä este- tai kouluhevonen. Puomeilla huomaa helposti pienetkin vinoumat ja kiemurtelut. Puomi-, este- tai koulutyöskentelyssä hevosen ja ratsukon suoruus on kaiken a ja o. Ihan ensimmäisenä tarkasta aina, että hevonen menee suoraan ja juuri sitä uraa mitä haluat.

Hevonen on harvoin vino, yleensä ratsastaja tekee hevosesta vinon. Lukaise läpi Hevostiimin istunta-artikkelit, esim. Istunta – kumpi käsi, jossa kerrotaan: ”Hyvin harva ihminen on molempikätinen, yleensä olemme oikea- tai vasenkätisiä, jo se tekee meidät vinoksi.” Istunta-artikkeleista löytyy myös hyviä venytysohjeita oman istunnan suoristamiseksi.

Puomeilla ja esteillä korostuu myös muutama muu ratsastajasta johtuva virhe, mikä tekee hevosen vinoksi tai tien kiemurtelevaksi:

  • Muista aina siirtää katse puomeille riittävän ajoissa. Näin valmistat hevosen käännökseen ja näet ratsastettavan uran.
  • Käytä kääntäessä ulkopohjetta ennemmin kuin sisäohjaa.
  • Muista myödätä käännöksen loppuosassa sisäohjasta, muuten käännös menee ”yli”.
  • Katso ettet jätä hevosta sisäasetukseen suoristamisen jälkeen. Hevosen täytyy olla täysin suora.
  • Suoruus tulee eteenpäinpyrkimyksestä, mikäli hevonen on pohkeen takana tai ratsastaja hidastaa hevosta, tulee tiestä yleensä kiemurteleva.
  • Suoralla uralla yleensä ohjasotteet ovat liian korjaavia, aiheutuu yliohjaamisesta johtuvaa kiemurtelua. Suorista hevonen pohkeella ja ratsastamalla eteenpäin.
  • Jos katsot alas, valuu painoapu väkisin jommallekummalle puolelle, lue Katse artikkeli tästä.
  • Älä kiirehdi kääntämistä puomien jälkeen, ratsasta ensin kunnolla suoraan.
  • Tarkkaile, että sinä itse käännät hevosen suoran uran lopussa, hevonen ei saa päättää milloin ja mihin käännytte.

puomiharjoitukset_suoraanTehtävä:
Laita oheisen kuvan mukaisesti puomeja pituushalkaisijalle oman tasosi mukaan 1-6kpl (voit myös laittaa puomeja useampaan erään, esim. videon esimerkin mukaisesti). Katso, että tilaa on suoristaa ennen puomeja ja viimeisen puomin jälkeen. Käytä tötsiä tai maapuomeja avustamaan suoraan menossa. Mene tasosi mukaan puomeja käynnissä, ravissa ja/tai laukassa (tarkista puomien välit aina käytettävän askellajin mukaan, käytä yksittäisiä puomeja mikäli et ole varma väleistä). Käänny välillä oikealle, välillä vasemmalle puomien jälkeen. Mikäli tunnet, että hevonen haluaa kääntyä esim. oikealle, käännäkin vasemmalle ja toisin päin. Näin hevonen oppii, että ratsastaja määrää suunnan. Harjoittele eri istunnoissa, huomaat hyvin mikäli esim. kevyessä istunnassasi on vinoutta!

Katso oheinen video, näet että loppusuoralla ratsastaja taputtaa hevosta toisella kädellä, silti hevonen jatkaa täysin suoraan. Harjoittele tätä. Myötää toisella kädellä (taputa tai silitä hevosta) ja katso, että hevonen jatkaa suoraan. Mikäli hevonen ei jatka suoraan, ratsasta eteenpäin ja korjaa hevonen pohkeen eteen.

Videolla näet myös, että hevonen haluaisi lopussa kääntyä, mutta ratsastaja korjaa sen uralle ja jatkaa suoraan. Myös tätä voi harjoitella, jatka suoraan seinälle tai aidalle asti ja pysäytä hevonen (tarkista että hevonen seisoo täysin luotisuorassa!), taputus ja käännös.

Katso kaikki PUOMIKOULUN osat!