Jokainen hevonen oppii ja on potentiaalinen taitaja monessa asiassa. Se, päätyykö hevonen koulu- tai esteratsastajan alle tai valjakkoajoon on monesti ihan sattumaa. Melkein yhtä sattumaa on myös se, oppiiko hevonen siltä odotettuja asioita riittävän hyvin, nopeasti ja helposti.
Hevosen näkökulmasta katsottuna ei varmastikaan ole juuri väliä, mikä opetettava asia on, kunhan se esitellään sille sopivassa mielentilassa, loogisesti edeten ja riittävän ymmärrettävästi.
Ne ominaisuudet jotka hevosessa on havaittavissa ennen koulutusta ovat harvoin ainoat, jotka lopulta tekevät hevosesta tähden. Hevosen luonne tai paremminkin asenne ja käyttäytyminen ovat muuntuvia, toisin kuin esimerkiksi koko, sukupuoli tai fyysiset ominaisuudet. Käyttäytyminen on ennen kaikkea ominaisuus, joka kehittyy ja muuttuu koko ajan kokemusten karttuessa.
Kilpahevosen hyviksi ominaisuuksiksi yleensä mainitaan mm. stressin sietokyky, rohkeus, käsiteltävyys ja ratsastukselliset ominaisuudet. Edellä mainittujen lisäksi hevosella tulee olla riittävän hyvä rakenne ja liikkeet tai hyppykyky. Tästä huolimatta maailman sivu on ollut huippuhevosia, joilla ei ole optimaalista rakennetta, saati synnynnäisesti huikeita liikkeitä. Jostain syystä ne silti nousevat huipulle.
Hevosen oppimisen kannalta on tärkeää, että koulutus tapahtuu järjestelmällisesti, riittävän helposti ja hevoselle ymmärrettävästi. Koska hevonen ei ole kovinkaan taitava yleistämään, se, mikä sujuu kotioloissa liki täydellisesti, harvoin onnistuu yhtä lailla, kun ympäristö on täynnä häiriötekijöitä.
Kevyempi taakka
Ratsastajan korrektiin apujen käyttöön kiinnitetään merkittävän paljon huomiota suhteessa siihen, että apujen yksinkertaistaminen ja selkeys olisi kenties hevosystävällisempää. Enemmän sitä ja enemmän tuota. Taivuta enemmän, ratsasta enemmän, istu syvemmälle jne, ovat omiaan kuvaamaan sitä ärsykeympäristöä, jossa hevonen työskentelee. Jo kaksi samanaikaista apua voi olla liikaa ja estää hevosta reagoimasta halutulla tavalla. Tästä esimerkkinä vaikkapa laukkaympyrän ratsastus:
Jos hevosen halutaan yhtä aikaa olevan asettunut, taipunut, laukkaavan samassa rytmissä tiettyä laukkaa ja vieläpä kääntyvän, voidaan olettaa, että neljän yhtäaikaisen käytöksen toteuttaminen ei suju yhdessä askeleessa. Ellei niihin jokaiseen ole etukäteen opetettu yksi vihje eli apu kerrallaan ja pyynnöt toistetaan peräjälkeen. Ei suinkaan yhtä aikaa.
Hevosen herkistäminen voimistuvia apuja käyttäen ilman johdonmukaista kouluttamista perustuu usein uhkailuun. Mikäli hevosta potkaistaan tai lyödään raipalla siksi, ettei se reagoi pohkeen hipaisuun, kyseessä ei ole voimistuviin apuihin opettaminen. Mikäli ratsastajalle tulee tunne, että hän kokee tarpeelliseksi muistuttaa hevosta, että ”älä vaan tuolla radalla näytä olevasi tottelematon”, on kyse jostain ihan muusta. Käytännössä tämänkaltainen tilanne on omiaan saattamaan hevosen tilaan, jossa se yhä nopeammin oppii tunnistamaan kyseisen tilanteen, ne avut tai uhkailun välineet, joita sillä hetkellä käytetään. Ja mikä suorituksen kannalta ikävintä, myös tunnistamaan sen hetken, kun kouluaitojen sisäpuolelle mennessä putoaa raippa kädestä tai se maastakäsin avustaja häipyy maisemista.
Mitä suuremmaksi ärsykkeiden määrä kasvaa, sitä enempi se uhkaa hevosen hyvinvointia. Yhä yleistyneempi vatsahaava käytösongelmineen on oiva käytännön mittari siitä, kuinka Happy Athlete saattaa ollakin todellisuudessa jotain aivan muuta. Pelkkä perustarpeiden tyydyttäminen ei vielä riitä onnellisen urheilijan olemukseen. Vapaa korsirehuruokinta, kaverin kanssa tapahtuva kokopäivätarhaus ja kesäisin laiduntaminen ovat perustarpeiden tyydyttämistä. Onnellisuuteen tarvitaan vielä kasapäin virikkeitä – niitä hevosen valitsemia muotoja toteuttaa omaa olemistaan ja samalla lisätä hyvinvointia.
Hyvällä ja hevosystävällisellä koulutuksella voidaan merkittävästi aktivoida hevosta käyttäytymään yhä enempi lajilleen tyypillisesti. Ratsastus ja koulutus voivat mainiosti tarjota kognitiivisia virikkeitä, edellyttäen, että ne perustuvat johdonmukaisesti toivotun käytöksen vahvistamiseen, eivät rankaisuun.
Kohti onnistumisia
Mitä enemmän hevonen käyttäytyy toivotulla tavalla, sitä enemmän ratsastajan olisi kannattavaa keskittyä siihen. Väärästä käytöksestä, epäpuhtaasta laukanvaihdosta, tai puomin pudotuksesta reagoiminen pysäyttämällä tms. saattaa lisätä hevosen varovaisuutta kyseessä olevaa tehtävää kohtaan. Liian myöhään tullut rankaisu saattaa lisätä ei toivottua käytöstä, koska toistuvasti esiintyvä rankaisu saa aikaan ennakoivan käytöksen, jolloin hevonen pyrkii välttämään nimenomaan edeltävää toimintaa.
Jos hevonen kotioloissa, tutussa ja rennossa ympäristössä kykenee suoriutumaan vähintään asteen -pari vaativammista tehtävistä toistuvasti kerta toisensa jälkeen, on mahdollista käynnistää yleistäminen. Tämä tarkoittaa suurta määrää toistoja, vieraissa paikoissa, haastavissa olosuhteissa ja ennen kaikkea sitä, että ratsastaja pitää kiinni niistä avuista, joita hän on kotioloissa hevoselle opettanut ja arkitreeneissä päässyt vahvistamaan.
Johdonmukaisella työskentelyllä on mahdollista päästä eroon niistä kauhunhetkistä, jolloin hevonen milloin pelästyy verryttelyalueen valvojaa, liian isoa lippua, tai kovaäänistä kuulutusta. Mikäli hevonen reagoi näihin, voidaan varmasti olettaa, että ärsykkeiden määrä on tapissa.
Radalla kannattaa siis höllätä, koska mitä enemmän joudut kiristämään, sitä enempi mennään tuurilla.
Minna Lindström
Eläintenkouluttaja, kukkahattutäti, valmentaja ja hevosrakas
Minna Lindström on tunnettu eläintenkouluttaja, hevostaitovalmentaja ja ratsastusvalmentaja, jonka valmennettaviin kuuluvat mm. GP-ratsastaja Linda Ikonen. Minna pitää myös suosittua Tunne Hevonen blogia ja on yksi kansainvälisistä esiintyjistä syksyn supertapahtumassa Jäähallissa, 4 Your Horse – Hevosen hyvinvointifoorumissa.