Kari Nevalan esteharjoitus esittely:

RATAPIIRROS (PDF)

Esteharjoitus:

Hyvä harjoitus talvikaudelle ja vähän jumppasarjaan vaihtelua, suhteutettu väli puomeilla. Kari Nevalan valmennuksessa Joonas Oranta Candys Surprisella.

Valmentaja: Kari Nevala K
Kari on kilpaillut ja valmentanut Saksassa kansallisella ja kansaivälisellä tasolla 13 vuoden ajan. Kari on erikoistunut uraansa aloittelevien junioreiden ja nuorten ratsastajien systemaattiseen valmentamiseen. Hänen valmennettavansa ovat menestyneet hyvin kansallisella ja kansainvälisellä tasolla. Lisäksi sydän sykkii erityisesti nuorten lahjakkaiden hevosten kouluttamisen parissa. Kari onkin kouluttanut useita nuoria hevosia kansainväliselle huipulle asti. 

Ratsastaja: Joonas Oranta
Joonas Oranta on yksi Suomen tulevista ratsastustähdistä. Hän on edustanut Suomea PM-kilpailuissa nuorissa ratsastajissa ja hänellä on useita kansainvälisiä ja kansallisia voittoja ja sijoituksia. Kari on valmentanut Joonasta jo pitkään, lisäksi hän on ollut mm. Markus Beerbaumin ja Meredith Michaels-Beerbaumin luona valmentautumassa. Joonas onkin viettänyt pitkiäkin aikoja ulkomailla treenaten ja kisaten. Tällä hetkellä hän on Suomessa ja ratsuttaa sekä valmentaa Salosta käsin. Joonaksen ykköshevoset ovat GP hevoset Calazio ja Mr.Milkline.

Hevonen: Candys Surprise
Namu on legendaarisen tamman Carnival Candyn jälkeläinen. Candy on jo 7-vuotias, mutta urallaan sattuneiden onnettomuuksien vuoksi vasta hyvin vähän kilpailtu. Namu on kipakan napakka tamma luonteeltaan, kuten emänsäkin oli.