Kirjakaupan hyllyt notkuvat kaikenlaisia elämäntapaopuksia: ”Usko unelmiisi”, ”Kohti hyvää elämää”, ”Elämäniloa”, ”Miten onnistut” jnejne. Me suomalaiset olemme jämptiä, sisukasta ja ahkeraa kansaa. Kaikki ominaisuuksia, joita myös ratsastuksessa ja hevosalalla tarvitaan. Kuitenkin jokainen meistä haluaisi olla onnellisempi, iloisempi ja optimistisempi. Juuri siihen kaikki nämä opukset tähtäävät.

Voit ostaa sata tämmöistä kirjaa, mutta aikaa säästääksemme laitan tähän nyt muutaman tämmöisen itsetunnon kohotuslauseen, joiden avulla voit ponnistaa kohti unelmaasi. Opettele unelmoimaan, dream big, dream bigger. Rohkene uskoa unelmaasi. Ripaus lisää hulluutta, iloa ja itsevarmuutta lisättynä suomalaiseen sisuun, ja voit saavuttaa mitä vain!

Näitä ei tarvitsisi kertoa, ellemme uskoisi siihen, että optimisti on onnellisempi ja onnellisen olotilan voi oppia. Kilparatsastajan täytyy olla hyvin optimistinen, aina mennessään radalle hän uskoo voittavansa. Pessimisti tietää ettei voita, ei voitakaan ikinä ja pönkittää omaa pessimismiään ajattelemalla, että olinpa oikeassa. Optimisti välillä voittaa, välillä häviää, mutta menee joka radalle voittajana. Kumpikohan on onnellisempi?

Oma lasini ei ole pelkästään puoliksi täysi, suurimman osan aikaa se suorastaan läikkyy yli. Läheiset pitävät suunnitelmiani epärealistisina haihatteluina ja pelkäävät, että satutan itseni kun suurin osa unelmistani ei toteudukaan. Niin, pessimisti ei pettyisi. Mutta minulla on unelmani, jotka siivittävät ja motivoivat minua päivä toisensa jälkeen eteenpäin. Välillä saavutan niitä, välillä en. Päämäärän saavuttaminen on hienoa, mutta vaikken pääsisi perille, nautin joka matkasta täysin sydämin.

Erilaisia luonteita on yhtä paljon, kuin erilaisia ihmisiä. Mutta optimismi ei ole luonne, se on asenne. Jokainen päättää itse millaisella asenteella elämänsä kahlaa tai tanssii läpi.

En kuitenkaan halunnut kirjoittaa elämäntapaopasta, vaan halusin muistuttaa, että jokainen meistä haluaisi OPPIA olemaan iloisempi ja onnellisempi. Oppia, opetella, opettaa, kouluttaa.. Tällä samalla pohdinnalla voimmekin miettiä myös sitä, miten teemme hevosesta onnellisemman, ”happy athlete” kuten FEI asian ilmaisee. Jos onnellinen ihminen saavuttaa todennäköisemmin tavoitteensa, miksi se ei pätisi myös hevosiin? Voittava hevonen on optimisti, se uskoo onnistuvansa ja tietää voittavansa.

Hevonen, kuten ihminenkään, ei vain synny sellaiseksi, ympäristötekijät (lue: ihminen) muokkaa hevosen asennetta matkan varrella. Hevoskasvattajat tietävät, että jokainen varsa jo syntyessään omaa oman ainutlaatuisen luonteensa. Hyvä kasvattaja jo varsaiässä opettaa säikystä varsasta rohkeamman, röyhkeästä nöyremmän ja sulkeutuneesta sosiaalisemman. Varsa opetetaan haluamaan kiitosta, uskomaan onnistumiseen ja luottamaan ihmisen hyvyyteen.

Yleensä 3-vuotiaana hevoset sisäänratsastetaan, eli opetetaan satulaan, totutetaan ratsastajaan ja koulutetaan ratsastuksen perusavut. Hyvä kouluttaja jatkaa optimismin opettamista. Nuori hevonen on sydäntä pakahduttavan ylpeä itsestään kantaessaan ratsastajaa. Se suorastaan kerjää töihin, hirnuu tarhan portilla päästäkseen satulaan, näyttääkseen miten hieno ja hyvä se on.

Sitten seuraa ratsun ura. Suurin osa kilparatsastajista ei ole koskaan kasvattanut yhtään hevosta tai sisäänratsastanut eikä kouluttanut varsaa. Ja ihan hyväkin niin, kilparatsastus vaikkapa aluetasolla ei vaadi ollenkaan niin paljon ammattitaitoa kuin varsan koulutus vaatii.

Mitä se kuitenkin vaatisi, on hevosmiestaitoa. Ja hevosmiestaitoon kuuluu oleellisena osana se, että hevonen on onnellinen. Valitettavasti osa ratsastajista ajattelee, että hevonen on onnellinen asuessaan hienossa tallissa, saadessaan 4 kertaa päivässä kallista mysliä, kulkiessaan omakotitalon hintaisessa hevosautossa uusi enkkufiltti päällänsä. Hevonen on korvanpäitä myöten klipattu, sillä on viiden tonnin mittatilaussatula, se hierotaan kerran viikossa ja se käy solariumissa joka päivä. Sillä ratsastetaan 6 kertaa viikossa, sillä on yksi vapaapäivä, yksi maastopäivä, hypätään kerran viikossa ja joka ratsastuksen jälkeen se saa porkkanan. Työssäkäyvän perheen toisen aikuisen koko kuukauden palkka menee hevosen ylläpitoon, mitä vielä hevonen voi mahdollisesti tarvita ollakseen onnellinen?

Hyvä perustyö, minkä kasvattaja ja ammattitaitoinen nuoren hevosen kouluttaja ovat tehneet vaatii vaalimista. Ei hevonen välttämättä synny optimistina, taistelunhaluisena voittajana tai ainakaan pysy sellaisena ilman jatkuvaa oikeanlaista positiivista vahvistamista. Koko hevosen pitkän ratsastusuran sen täytyy pysyä ylpeänä tekemästään työstä, sen täytyy haluta voittaa kilpakentillä. Jokainen kerta kun istut hevosen selässä, voit vaikuttaa siihen haluaako hevosesi onnistua, uskooko se edes siihen? Masentunut hevonen on surullinen näky.

Harjoittele 90% hevoselle helppoja asioita ja kiitä niistä, huomaat että 10% vaikeita asioita onnistuukin lopulta ihan itsekseen. Iloitse ratsastamisesta ja istuta iloa hevoseesikin. Ei se ole niin vakavaa, onko pää aina niin nyökyssä tai onnistuiko lähestyminen esteelle täydellisesti, älä takerru huonoihin asioihin, vaan mieti hyviä asioita. Anna hevosen välillä riehaantua, anna sille mahdollisuus olla onnellinen.

Esimerkkinä, jos hevoselle on vaikeaa vaikkapa pohkeenväistö, eihän se olisi teille hankalaa, ellette tekisi sitä huonosti. Suomalaisella sisulla päätät harjoitella sitä joka päivä vähintään tunnin ajan. Koska pohkeenväistö on teille hankalaa, sujuu harjoitus suurimmaksi osaksi huonosti, etkä pääse kiittämään hevosta. Hevonen masentuu ja tuntee olonsa huonoksi, se harjoittelee päivästä toiseen asiaa, minkä se toistuvasti tekee huonosti. Koska lopputulos on aina sama, se ei enää edes yritä onnistua. Ratsastaja turhautuu, tuntee olonsa epäonnistuneeksi, huonoksi ratsastajaksi tai haukkuu hevosta. Sanomattakin on selvää, että kaiken tämän jälkeen pohkeenväistö ei tietenkään edelleenkään onnistu, mutta vähitellen koko ratsukon yhteistyö katoaa, mikään ei enää onnistu. Hevonen rupeaa käyttäytymään masentuneena huonosti, se on laiska, pukittelee tai ei anna tarhasta kiinni. Ratsastaja rupeaa kenties pelkäämään hevostaan, haluaisi myydä sen pois (mutta kuka nyt ongelmahevosen ostaisi?) ja kuluttaa valtavan määrän rahaa eläinlääkäreihin, hierojiin ja hevoskuiskaajiin. Hevosella vaihdetaan satulaa, kengittäjää, valmentajaa ja tallia varmuuden vuoksi. Ja kaikki tämä vain pohkeenväistöharjoituksen takia.

Ei hevonen tule marketin hyllyltä ja pysy samanlaisena kuin ostaessa koko lopun ikäänsä. Ratsastajana muokkaat hevosen asennetta työntekoon joka päivä. Mitä teit tänään pitääksesi hevosesi hyvällä tuulella?

Minna
Iloinen Hevostiimin optimisti (: