Minua on jo kauan sitten lakannut kiinnostamasta, mistä maasta joku maailman huippuluokan ratsastaja tulee. Se, että hän on poikkeuksellisen hyvä riittää. Ei tarvitse tietää mistä maasta hän tulee.

Arvokisoista tärkeimmät ovat joka neljäs vuosi järjestettävät olympialaiset, jotka käsittävät suuren määrän eri lajien kisoja ja niin ikään joka neljäs vuosi järjestettävät WEG ( World Equestrian Games) kisat, joissa jaetaan ratsastuksen eri lajeissa maailman mestaruuksia.

Nämä WEG kisat alkoivat RuotsinTukholmassa 1990 ja jatkuivat sitten Alankomaiden den Haagissa 1994, vuonna 1998 oli vuorossa Italian Rooma, 2002 Espanjan Jerez de la Frontera, 2006 Saksan Aachen, USA:n Kentucky 2010 ja nyt on sitten vuorossa Ranskan ”hevosmaa” Normandie 23.8 – 7.92014.

On mielenkiintoista, että varsinkin nuoret harvoin muistavat muita kuin korkeintaan arvokisojen voittajien nimiä. Tätä asiaa ovat oikein asiantuntijat  tutkineet ja ilmoittavat, että jopa tärkeiden kisojen voittajiakaan tuskin kukaan muistaa muutaman päivän jälkeen. Mutta onko se lopulta niin merkillistä? Huippu-urheilijan elämään kuuluu se tosiasia, että ”joka päivä” on voitettava uudelleen. Muuten unohtuu. Ja nuorisoa ei juurikaan kiinnosta ”vanhat hyvät ajat”. Urheilu siis unohtaa myös huippunimiään varsin nopeasti.

Toisaalta löytyy esim. estehevosia, jotka ovat voittaneet kultaa esteissä esim. olympialaisissa eikä juurikaan mitään muuta ennen olympilaisia tai niiden jälkeen. Yksi sellainen huippuhevonen oli  irlantilainen ”Ambassador”, kimo joka Italian Graziano Manchinellin ratsastamana yllätti maailmansa ja voitti Münchenin olympialaisissa 1972 estekullan. Ennen tätä huippusuoritustakin ”Ambassador” oli tosin tunnettu sisäpiireissä mm. irlannin Tommy Brennanin ratsastamana, mutta mikään suuri nimi se ei ollut. Toinen uskomattoman hyppykyvyn omaava ”Warwick Rex” voitti Saksan Alwin Schockemöhlen ratsastamana estekultaa Bromontissa Montrealin olympialaisissa 1976 vaikeimmalla radalla, jota on koskaan ennen tai jälkeen rakennettu. Hevosella oli näillä jättiesteillä 0 virhepistettä. Se ei kuitenkaan ennen tai jälkeen olympialaisia voittanut paljon mitään, mitä nyt yhdet EM:t vuonna 1975!

Arvokilpailuvoitot jäävät parhaiten niiden suorittajien mieleen ja muistiin. Ns. suuri yleisö haluaa aina nähdä uusia sankareita.

WEG-yhteyksissä Suomi on juhlinut kahdesti; Kyra Kyrklund sijoittui toiseksi ensimmäisissä WEG kisoissa unohtumattomalla ”Matadorilla” kouluratsastuksessa 1990 ja Piia Pantsu oli Espanian Jerez de la Fronterassa ”Ypäjä Karusolla” hienosti 3. kenttäkilpailuissa.

Entä nyt v. 2014 Ranskan Normandiassa? Ennalta voimme tuskin odottaa sensaatioita. Mutta jo osallistuminen on saavutus, joka vaatii paljon mm. rohkeutta. Onnea matkaan! Arvokilpailuissa ei aina voita paras eikä vahvin, vaan se joka uskoo pärjäävänsä.

Christopher Wegelius/2014-08-10