Olen asunut Saksassa syksystä 2011 ja työskennellyt ratsuttajana Christian Hessillä kesästä 2012. Alussa tein töitä puoli päivää ja ratsastettavia hevosia oli muutama, mutta nykyään ratsastan 10-12 hevosta päivittäin ja kyllähän siinä lähes koko päivä menee. Meillä on kaksi hevosenhoitajaa, jotka laittavat hevoset valmiiksi ja tuovat ne kentälle tai maneesiin alkukävelemään. Tallimme Radesforder Hof on noin 80 hevosen, kahden maneesin ja kolmen ratsastuskentän kokonaisuus. Lisäksi tallilla on kävelytyskone, juoksutuskenttä ja –halli sekä tarhoja ja laitumia hevosille. Vieressä on myös paljon metsää, jossa on ratsastusreittejä.haikka

Ratsutettavia hevosia meillä on yleensä 15-20, joista osa on yksityisten, osa Christianin sponsorin ja osa Christianin omistamia. Tällä hetkellä hevosia on 17, johon mahtuu kaikkea 4-vuotiaista GP-tason hevosiin. Suuri osa hevosistamme on nuoria, ja pääpainomme onkin niiden kehittämisessä urheiluhevosiksi. Vaikka emme olekaan varsinaisesti myyntitalli, kaikki hevosemme ovat kuitenkin kaupan. Lisäksi meillä on valmennettavien hevosia 5, joskin ulkokaudella valmennettavia on enemmän. Viime kaudella Christianin valmennettavat saavuttivat mm. kaksi kultaa (Barbora Tomanova, T šekki ja Maksymilian Wechta, Puola) ja yhden hopean (Lotta-Riikka Rintamäki) omien maidensa mestaruuskilpailuissa ja kaksi valmennettavaa pääsi nuorten ratsastajien EM-kisojen finaaliin (Maksymilian ja Barbora).

Christian on kansainvälisen tason esteratsastaja ja hänen parhaita tuloksiaan viime kaudelta on mm. Hampurin Speed Derbyn voitto, Lesznon maailmancupin 4. sija ja Hampurin Derbyn 11. sija. Koska hän kiertää kisoja ympäri Eurooppaa, lähtö on usein keskiviikkona ja paluu myöhään sunnuntaina. Valmennettavatkaan eivät yleensä ota kaikkia hevosiaan kisoihin mukaan, joten olen kesällä usein kahdestaan hoitajan kanssa kotona mahdollisesti yli 20 hevosen kanssa. Silloin hevoset ovat minun vastuullani ja Christianin poissa ollessa autan myös valmennettavia parhaani mukaan ja tarvittaessa esitän hevoset asiakkaille.

Kuutena päivänä viikossa olen hevosen selässä klo 8, ja kerran viikossa minulla on vapaa. Päiväohjelmani on joka päivä melko samanlainen, mutta hevoset vaihtuvat. Joinakin päivinä hyppäämme lähes kaikki hevoset. Christian myös valmentaa minua sekä kotona että kisoissa ja haluaa auttaa minua kehittymään.

haikka2Valehtelisin, jos sanoisin, etten vaihtaisi päivääkään pois tästä ajasta. Vaihtaisin montakin. Tämä ammatti ei ole helppo fyysisesti eikä henkisesti, ja on selvää, että välillä on rankempia aikoja. Mutta hetkeäkään en ole katunut, että tänne olen päätynyt. Minulla on loistava tiimi ympärilläni, edellytykset sekä oman urani että hevosten kehittämiseen ja olen saanut uusia ystäviä ympäri maailmaa lajin kansainvälisyyden ansiosta.

Minna Haikka
Christian Hess Showjumping