Viime syksynä harkitsin uuden kameran ostamista. Ajattelin etsiä itselleni laadukkaan perusjärkkärin, jonka käyttö ei olisi amatöörille liian vaativaa. Kaikkihan myös tietävät miten hankalaa hevosia on kuvata, joten listasin vaatimuksiini myös nopean liikkuvan kuvan tarkan kuvaamisen, riittävän hyvän zoom-putken ja hämäräkuvauksen maneesiolosuhteisiin. Laskin senttejä ja mietin budjetin 2000 euron kieppeille. Etsin tietoa kameroista valmistajilta, netin foorumeilta, julkaistuista testeistä ja erilaisista ilmaisista kuvausoppaista. Aikalailla aloittelijana menin vähän pyörälle päästäni joten päädyin kysymään neuvoa yhdeltä netin valokuvaus foorumeista, jossa vaikutti pyörivän ammattilaisia ja asiasta tietoisia.
Esitin kysymyksen omasta mielestäni nöyrästi ja lakki kourassa, katse maahan kiinnitettynä. Etsin kameraa hevosten kuvaukseen kotikäyttöön. Julkiselle foorumille alkoi sadella vastauksia. Ihan varmuuden vuoksi ensiksi lytättiin kysyjä, jos en ennen tätä tiennyt olleeni aloittelija, tietämätön, pihi, huono kuvaajan alku, tyhmä ja haihattelija, se tuli minulle nyt hyvinkin selväksi. Miten saatoinkaan olla niin idiootti että kuvittelin aloittavani hevoseni kuvauksen alle 4000 euron budjetin. Kävi selväksi että jos tietoni alasta ovat näin alhaisella tasolla, on minun syytä jättää kuvaaminen ammattilaisille. Lopuksi kommentoijat keskittyivät toistensa raateluun ja säikähtänyt aloittelija pääsi livahtamaan alta pois haavojaan nuolemaan.
Kamera on vieläkin ostamatta.
Kun turpaan tuli eri alan ihmisiltä vielä talven aikana naamakirjan remontointi ryhmässä, sisustusaiheisessa sivustossa, koiriin ja entisöintiin liittyen, aloin miettimään asiaa laajemmin.
Miten itse kohtaan oman alani amatöörit ja aloittelijat, olenko tahtomatta tai tarkoituksella töykeä ja ilkeä vai jaksanko olla kärsivällinen ja kiltti? Mikä saa meidät lyttäämään ihan asiallisen aloittelijan kysymyksen sekä kysyjän? Eikö jokainen kysymys tule halusta tietää ja jos kysyjä luulisi tietävänsä jo vastauksen, ei hän kysyisi. Miksi siis tietämätön kysyjä pitää alleviivata surkean tietämättömäksi? Tarvitseeko minun korostaa ammattitaitoani korostamalla toisen taitamattomuutta ja miten ihmeessä se tekee minut paremmaksi omassa työssäni?
Ensin ajattelin että kyllä hevosalalla kohdellaan kysyjiä erilailla, ohjataan hymyssä suin, ei lytätä, kannustetaan yrittämään. Mutta kun mietin uudestaan, ei näin välttämättä aina ole. Ajattelen asiaa puolueellisesti toiselta puolelta, olen yleensä se jolta kysytään.
Minä olen siis se, jonka on pystyttävä neuvomaan hymyssä suin satoi tai paistoi, ja se joka ohjaa eksyneen kysyjän tielle. Ja hei, voin olla vielä sekin, joka lanaa kuopat siltä tieltä. Uskon että pystyn siihen hymyllä ja ystävällisellä vastauksella.
Pystytkö sinä?
Minna Nieminen
Hevostiimiläinen
