GOUDSJEBLOM FAN ’E TSJONGER on 11-vuotias friisiläistamma, joka on kilpaillut aluetasolla koulua. Elina Rauhala osti Goudsjen Hollannista 5-vuotias alkukaudesta ja on rakentanut hevosta pikkuhiljaa.
– Goudsjella ei alunperin ollut kummoinenkaan laukka, se harppoi muutaman askeleen ja jo oltiin maneesin toisessa päässä. Kärsivällisyydellä ja lihasten kehittyessä kokoamisaste kasvoi, eikä hevosta uskoisi enään samaksi mitä se oli muutama vuosi takaperin vielä, kertoo Elina.
Onneksi olen saanut myös paljon apua ammattilaisilta. Olemme käyneet mm. Kiki Nybergin, Håkan Wahlmanin ja Anu Korppoon kouluvalmennuksissa. Lisäksi olen saanut apua Goudsjen läpiratsastukseen. Tänä vuonna onnistuimmekin saamaan hyviä suorituksia He B aluetasolta ja ensi vuoden tavoite olisi friisiläismestaruuksien He A. Tänä kesänä Goudsjelta löydettiin valitettavasti traumaperäinen vamma etupolvesta. Goudsje liikkuu nyt puhtaasti, mutta sen paino pitää pitää hallinnassa, eikä se kestäisi täyttä kisatreeniä ympäri vuoden, vaan tarvitse kevyempiäkin jaksoja. Yritänkin nyt talvikauden pitää Goudsjen lihaskuntoa yllä kevyemmillä harjoituksilla. Lisäksi Goudsje on kova jännittämään kilpailuissa, joten ensi kaudella yritämme aloittaa harjoituskisat mahdollisimman pian, pohtii Elina.

Hevostiimi seuraa Goudsjen treeniä ja valmistautumista kohti kisakautta. Tallilla on käytettävissä maneesi ja monipuoliset maastot. Tallilla myös solarium, jossa useimmiten hevonen ennen ja jälkeen ratsastuksen.

Joulukuun viikko-ohjelma:

MA
Kouluratsastus – läpiratsastusta seuraavan päivän valmennusta silmällä pitäen.

TI
Kouluratsastus valmennus.

KE
Kevyt ratsastus eteen-alas.

TO
Juoksutus tai ohjasajo. Mikäli rankka valmennus tiistaina, vain maastokävely.

PE
Kouluratsastus. Tai valmentajan läpiratsastus.

LA
Maasto, ylämäki-alamäki treeniä. Tahti hieman kelistä riippuen.
tai puomi- ja kavaletti treeni, vaihtelu virkistää 🙂 . Jos talvi suosii ratsastajaa, pellolla hangessa ratsastusta tai kahlausta – supisuomalainen aquatrainer!

SU
Vapaapäivä laidun tarhassa hevoskavereiden kanssa. ”Just hang out and be a horse”.